maanantai 30. joulukuuta 2013

Joululahjoja ja muuta valmista

Nämä enkelit virkkasin Kalastajalangasta käsityöpiirini kävijöille. Jokaisesta enkelistä tuli omanlaisensa, niin kuin niiden saajatkin ovat.rungon ohjeeseen otin Käspaikan sivuilta.
Nämä ontelolapaset lähtevät tyttären kummitädille Porvooseen. Toinen lapanen on siis nurinpäin. Lankana on Novitan Nalle lanka. Kun tumput kädessä laittaa peukalot vastakkain, muodostavat hännät sydämen. Onteloneuleen ohjeen löytää Ullaneuleen sivuilta.
Tämä Karhu tyyny meni joululahjaksi veljeni perheelle. Huomasin, että veljeni vaimo oli laittanut kuvan tyynystä Facabookiin kuvakseen. Tuli hyvä mieli. Hieman kuvan kanssa takkuilin, kun tein sen Novitan paidan kuvaohjeen mukaan jälkipistoina, mutta lopputulos on hyvä. Pohjalankana on Kotikullan sukkalanka ja jälkipistot on tehty Novitan 7-veljeksestä. Tyynyn tausta on puoliksi tummaa ja puoliksi vaaleaa sukkalankaa.
Tämä ponco meni joululahjaksi äidilleni. Lankana on Novitan Teddy ja ohje on Novitan. Ponchon mukana meni runo: 

Näytit mulle kerran,
kun olimme huoneessa Herran
naisen verkkoponchoineen.
Halusin tehdä sulle sen,
ponchon verkkoisen,
joka lämpöä toisi viileyteen.
 Valkea oli poncho naisen, 
Melkein sait samanlaisen,
Mutta tämän väri viittaakin tummuuteen.

Lahjaksi lähtivät myös tekemäni lapaset, pipat ja sukat sekä tossut, joista en huomannut kuvaa ottaa. Tossut oli tehty Dropsin joulukalenterin ohjeella ja varteen tein krokotiilivirkkausta. Lankana 7-veljestä. Muista onkin jo aiemmin laitettu kuvat tänne.
Tytärpuolelleni ja hänen miehelleen tein joulunjälkeislahjaksi älypuhelinlapaset. Eli tavalliset lapaset, joissa on etusormelle ja peukalolle aukot puhelimen käyttöä varten. Vävypuoli kehui lapasten olevan juuri oikean kokoiset hänelle :) 
Näistä jäi tietty kiireessä kuvat ottamatta, mutta tytön lapaset on vaalean ruskeaa Nallea ja pojan on tummansinistä Nallea. Idea on Yhteishyvän kosketusnäyttölapasista, mutta malli on peruslapaset ja kokeilemalla aukot.

1 kommentti:

  1. Hienoja kortteja ja lapaset - ah niin hauskat. Onko tuohon kissaan kaavio jossain saatavilla?

    VastaaPoista