keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ihanaa, valmistuneita on tullut!

Lähestulkoon ikuisuustyökseni muuttunut ristipistotyö valmistui. Silmieni tähden tämän tekeminen oli suoranainen haaste, mutta tulin, näin ja tein sen! Apuvälineinä käytin silmälappua vaurioituneen silmän päällä ja suurennuslasia. Ja oikeasti aloitin työn elokuussa, mutta tekeminen tuntui pitkältä...

Olen ylpeä itsestäni ja työstäni! :)
Kyse on siis Atelje Margarethilta tilatusta postitelineestä. Rautainen teline maksoi erikseen, mutta siihen saa muutettua eri kuvan. Jouluksi minulla on jo tekemistä odottamassa toinen ristipistotyö, mutta en usko sen ehtivän valmiiksi ennen tätä joulua -tai eihän sitä koskaan tiedä... ;)
Tässä vielä lähikuvaa itse työstä. Pari kohtaa muutin henkilökohtaisemmaksi ettei kuva ole pelkästään yleinen.

Tässä alla on sitten toinen ylpeyteni tällä hetkellä: Teeteen Cocoa lenkkialpakasta tehty jakku. Malli oli oikeasti bolerolle, mutta tiedän etten ole bolero ihminen, joten tein helmaa pidemmäksi. Ohjeen sain eräältä käsityökerhoni rouvalta. Puikot oliva numero 8.
 Aina oikeaa takahelmasta niskaan ja siitä kahtena kappaleena alas eteen, sitten sivut yhteen ja siinä se on! Lämmin ja kevyt, ihana.
Kolmas valmistunut on sitten se vähemmän onnistunut työ: tunisialaisella virkkauksella lapaset. Elämäni ensimmäinen tunisialainen virkkaustyö. Ja siltä ne näyttääkin! :D
Vasemmanpuoleisen tein ensin ja siinä on selvästi opettelun makua ja löysyyttä. Oikeanpuoleinen on tiukempi ja pienempi kuin ensimmäinen. Nämä voisin säilyttää malleina itselleni ja katsoa, kuinka käsiala kehittyy tulevaisuudessa. Näistä siis puuttuu peukalot, joita en aio tehdä.
Tunisialainen virkkaus oli helppoa, kun olen koukunnut jonkin verran. Tässä sai tehtyä ympyrää tavalliseen koukkuamiseen verrattuna. Oli kiva tutustua tähänkin työmalliin.

Nyt seuraavien haasteiden kimppuun...

1 kommentti:

  1. Kaunis tuo ristipistotyö! Ennen minäkin harrastin noita juttuja, muttei enää aika ole riittänyt.. Jakkukin on ihana, mielenkiintoiselta näyttää tuo tunisialainen virkkaus.

    VastaaPoista