perjantai 27. syyskuuta 2013

Kolme myssyä


Olenpas ollut reipas! 
Tein valmiiksi kolme myssyä. Ajatus lähti tytärpuoleni mummun toiveesta saada uusi avantouinti myssy. En ollut varma, mikä olisi hänelle mieluisa, joten tein kolme erilaista. 

Valkoinen on sytomyssyn ohjeella virkattu Novitan Bambu langasta, puna-valkoinen on Novitan Bambusta ja essentials cottonista tunisialaisella virkkauksella tehty. Alareunan ja päälaen tein normaalisti, mutta väliosan tein kahdella silmukalla ja näin sain isompia silmukoita ja hieman kevyemmän version myssystä. 
Alin myssy on Novitan Purosta neulottu ja huovutettu. Kerrankin huovutukseni onnistui omasta mielestäni hyvin. :)

Näistä hän saa valita mieluisensa tai ottaa vaikka kaikki käyttöönsä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti