lauantai 8. lokakuuta 2011

Tunnustuksia

Olen saanut tunnustuksia Jadeketulta ja Neule-kirpulta. Viimemainitun tunnustus on tullut jo ajat sitten, mutta pahoittelen etten ole sitä aiemmin tänne saanut. Nyt kuitenkin laitan molemmat tänne ja vastaan niiden kysymyksiin.

Ensin Jadeketun tunnustus
Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blokkaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
          1. KIITOS Jadekettu tunnustuksesta.
          2. En tiedä kahdeksaa bloggaajaa, joten minun blogiani lukevat voivat ottaa tästä
              itselleen tunnustuksen. Lisäksi tuntuu, että kaikilla on jo näitä tunnustuksia blogeissaan.
          3. Edellisessä ilmoitin asiasta ;)
          4.  1. Kävimme mieheni kanssa tänä viikonloppuna mökillämme mieheni veljen Hondalla.
                   Se oli hurrrrjaa. Olen muistaakseni joskus nuorena ollut ehkä kerran tai
                   kaksi moottoripyörän kyydissä ja nyt keski-ikäisenä se tuntui pelottavalta.
               2. Otin itselleni personal trainerin, että saisin pidettyä itseni kunnossa, mutta tuntuu, että
                   hermot menevät sen asian kanssa. Rahat ovat jo menneet, kun PT maksaa niin "sairaasti"
                   ja rahan puutteen vuoksi nyt menevät vielä hermotkin. Onko siis PT:stä loppujen
                   lopuksi hyötyä???
               3. Nykyään käyn töissä vain rahan takia.
               4. Minulla on ihana perhe!
               5. Minulla on aivan ihana koira, mutta se on jotenkin hölmö.
               6. En usko työskenteleväni nykyiseen eläkeikään asti. En halua eikä varmasti terveyteni
                   kestä sinne asti.
               7. Haluaisin voittaa lotossa niin, että voisin jäädä kotiin tekemään käsitöitä.
               8. Odotan jo mielenkiinnolla tulevaa talvea.

Ja tässä Neule-kirpulta saamani tunnustus



 Tunnustuksessa vastataan viiteen kysymykseen ja lähetetään se eteenpäin viidelle ystävälle...
1. Lempiruoka :  Pidän useista ruoista, mutta ehdoton suosikkini on mieheni tekemä jauhelihamakaroonilaatikko.
2. Lempimakeiseni : Pandan täytelakut.
3. Lempiluettava : Rakkausromaanit ja nykyään äänikirjoina dekkarit - voi samalla tehdä käsitöitä ja " lukea" kirjaa.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä :Olohuoneen tuolissa istuen.
5. Lempielokuva : Useita suosikkeja, mutta jonkin mainitakseni Yksi lensi yli käenpesän, Hohto, Uinu, uinu lemmikkini, Love story.

Tämän tunnustuksen annan Jadeketulle, mutta muuten tätä koskee sama kuin edellistäkin tunnustusta eli sen voi ottaa blogistani ken haluaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti