maanantai 1. elokuuta 2011

Kaikki saatu alkuun!

Ihanaa, nyt on kaikki KyJy työt saatu alulle, mikä enemmän ja mikä vähemmän, mutta puikoilla ja koukuilla ovat. Nyt vaan innolla tekemään sitä, mitä huvittaa tehdä.

Tänään on ensimmäinen ilta ilman TV-lupaa eikä ole meillä telkkaria avattu. Radiosta tulee kivaa musiikkia ja käsityöt koukuttavat. Eipä meillä kyllä ketään muita kotosalla olekaan kuin minä; isäntä ja koira mökillä, tytär leirillä ja poika jossain ulkona kavereiden kanssa. Itse kävin katselemassa kuntosalilla Suurin Pudottaja-ohjelman (vielä hieman koukussa telkkaan!) ja nyt olen aloittanut viimeiset työt. Kohta taas nukkumaan, että jaksan aamulla ennen viittä ponkasta reippaana sängystä valmiina aloittamaan päivän työt.

Kyllä helpottaa, kun on kaikki KyJyt alulla. Kuvaa tulee heti miten, kun ehdin sinne asti.

4 kommenttia:

  1. Hieno juttu, onnea! :) Katselin juuri, että kahdesta paikasta pitäisi saada tilaukset, että saisin viimeiset aloitukset tehtyä. Kävin tänään Prismassa katsomassa, jos olisi ollut tuota uutta Polku-lankaa. Olisin ostanut muutaman kerän, että olisin yhdet sukat saanut alulle. Mutta eipä ollut! Kaksi väriä on mieleeni ja toista vain tilasin. Jos tällä viikolla ei tule lankoja, pitää ruveta tekemään suunnitelma B:tä...!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut, mulla uupuu jopa 2, koska toinen ei kerennyt tulostautua koneelta ennen kuin suljin koneen. Toiseen on langat ja ohje sekä puikot, mutta kukaan ei ole vielä luonut niitä 300 silmukkaa!

    VastaaPoista
  3. Aiotko osallistua Salaiseen? Itse laitoin hakemuksen ja jopa pääsin mukaan, jee! :) Nyt sitä innolla odottelen. Vielä kaksi KyJyä pitäisi saada puikoille joten eikun hommiin! Mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea aloituksista! Kiva ja monipuolinen kyjylista Sinulla

    VastaaPoista