maanantai 7. toukokuuta 2018

Puolivuotta vierähtänyt

Aikaa on kulunut ja vettä vierinyt sillan alta... vai kuinka se sanonta meneekään.
Nyt ryhdistäydyin ja päivitän aikaansaamisiani tänne.
Päivitysten välillä on toinen lapsenlapseni syntynyt ja hänelle ja siskolleen olen tehnyt neuleita sekä kaikkea muuta.
Tässä näitä...

Ensin lapasia lapsille
 Nämä ylemmät ovat kaksinkertaiset lapaset mieheni tyttärenpojalle. Lankana Novitan Nalle ja ohje netistä löytyneiden peruslapasten ohje sekä silmukat poimien toinen lapanen ensimmäisen päälle, varsi on siis yksinkertainen
 Siniset lapaset on samalle lapselle, mutta yksinkertaisina, lankana Nalle ja intialaisella peukalolla. Musta-vihreät lapaset ovat miehen tyttärentyttärelle ja malli on Hilda mittens, koska lapsen nimi on Hilda ja malli on mielestäni kaunis. Nämä ovat siis kämmenosaltaan kaksinkertaiset alla Nalle-lankaa ja pitsiosuus päällä Novitan Rose Mohair-lankaa.


Mary Oljen ohjeilla tein kirjoneulelapaste intialaisella peukalokiilalla samaiselle tyttärentyttärelle. Lankana Nalle ja Baby Merino. Muuten nätit ja toimivat, mutta kämmenosan langanjuoksut ovat pienille sormille huonot; sormet tuppaavat menemään aina jonkun langan alta.
 Tässä vielä sekalaisia lapasia tyttärentyttärelle. Ylemmät ovat kaksinkertaiset Nalle-langasta kämmenosan päälinen ja Baby Merinosta ranneosuus ja sisäosa.
Alemmat ruskeat lapaset ovat langanjämistä yksinkertaiset lapaset, intialaisella peukalokiilalla.
 Nämä sukat tein mieheni tyttärenpojalle, kun tuli pyyntö isommista sukista edellisten jäätyä pieniksi. Lankana Nallen loppujani, siksi kirjavat.
 Jämälankoja kertyy vähän jokaisesta työstä ja mietin, mihin niitä käyttäisin. Mieheni valitti kerran mökillä ettei löydä villasukalleen oikeata paria. Näistä syntyi ajatus tehdä jämälangoista täysin erilaiset sukat mökille. Ei tarvitse enää tuhlata aikaa parin etsimiseen.
 Tässä välissä kuvia tekemistäni leluista ja hyväntekeväisyyteen menneistä tekeleistä.
Tyttärentyttärelleni virkkasin Muumimamman ja Muumipapan. Ohjeet on erittäin hyvästä Mukavat Muumiamigurumit-kirjasta. Ohjeet on helpot ja hyvät seurata.Tämä Mamman kuva olikin jo edellisessä päivityksessä.
Lisäksi tein käsityöpiirissäni käyvälle tuttavalleni Muumimamman ja Muumipapan hänen tyttärenlapsilleen lahjaksi annettavaksi. Mammalle hän sai itse tehdä esiliinan sekä molemmille silmät, muuten tein valmiiksi. 

Enkeleitä tein isoja ja pieniä myyntiin joulumyyjäisiin kotikirkolleni.Tässä pieniä kimallelangasta tehtyjä enkeleitä
ja tässä pari isoa enkeliä Citymarketin Jättilangasta. Ohjeen löysin netistä eikä ollut liian vaikea.
  Putous-ohjelman Tanhupallon innoittamana tein muutaman karvamadon kirkon myyjäisiin. Tässä yksi niistä ilman vetonarua. Lankoina käytin jämälankoja ja lisäsin karvalangalla karvoja.
 Paljetteja sisältävästä langasta - en muista nimeä - tein huivin myyjäisiin.
 Miehelleni tein hieman kevyemmän version Körtti-pipon ohjeella Nalle-langasta.
 Sitten voisin laittaa kuvia lapsenlapsille tehdyistä vaatteista.
Tämä villapaita mein tyttärentyttärelleni. Lankoina jämät jostain Baby villalangasta, vyötteet on jo hukkuneet. Ohje on ylhäältä alas neulottu pusero Mutturalla blogista.
Edellisessä päivityksessä oli kuva puserosta tyttärenpojalleni. Tässä on toinen samasta langasta ja samalla mallilla tehty ensimmäisen jäätyä liian pieneksi.

 
 Neuletakkeja lapsille. Ylempi on tyttärenpojalle netistä löytyneellä ohjeella, en muista mistä. Lankana on Novitan Pop.
Alempi on tyttärentyttärelle vanhasta Modasta löydetty ohje ja lankana on Red Heart Baby.
Sitten taas muuta. Käsityöpiirini tuttava pyysi minua tekemään hänen tyttärensä tuttavan koiralle villatakin. Sain ohjeet ja langat ja tälläinen siitä tuli.
 Selässä kulkee palmikkokuvio. Kuulin, että jalkaneulokset oli purettu myöhemmin pois, kun eivät olleet koiralle hyvät.
 Itselleni neuloin Adlibriksen Baby Merinosta kaulahuivin ja pipon. Nämä ovat työvaatteitteni kanssa käytettäviksi talvisaikaan, kun joudun ulkona liikkumaan. Värit oli työtehtävien sanelemat.
 Kaulurin tein myös Baby Merino-langasta lapsille, mutta se oli hieman liian iso. Jääköön siis odottamaan tulevaa aikaa.
 Tyttärenpoikani ristiäisiin virkkasin pöytäkoristeiksi ruusukkeet, joiden keskelle laitoin patterituikkukynttilät. Oli kauniit ja turvalliset pöydillä.



Jokohan nämä riittäisivät tältä erää. Teen toisin päivityksen leikkiruoista, joita olen tehnyt.











lauantai 14. lokakuuta 2017

Aikaa päivittämiselle...

...ei tunnu löytyvän.
Miten arki voikin olla näin kiireistä?
 Lähes joka päivä on mielessä blogin päivittäminen, mutta aina se jää jonkin muun jalkoihin. Nyt sitten päätin istua tietokoneen ääreen ja päivittää blogini.
Valmiita on jo vaikka kuinka ja työnalla sitäkin enemmän. Katsotaan, mitä tänne saan esille.

Jo juhannuksen alla sain valmiiksi välityösukat, jotka jäävät itselleni. Nämä olivat koekappaleet kerrosrivinousu-sukista ja lankana on Novitan 7-veljestä langat.
Sukkia ei ole höyrytetty, siksi ovat niin ryppyisen näköiset.
Helppo malli ja nopea tehdä, ohjeen löytää täältä. Kantapääksi tein tiimalasikantapään.

Pojan avopuolisolle tein syntymäpäivälahjaksi Minions sukat - hän on Minions fani. Lankana Novitan Nalle ja kantapäänä tiimalasi. Ohje on perusvillasukan ohje ja päällepistoilla kasvot.
Oli mieluisat saajalle.

 Tyttärentyttärelle virkkasin Muumimamman Mukavat Muumiamigurumit-kirjan ohjeella. Oli todella helppo tehdä ja oli TODELLA mieluinen saajalle. Hieman on Mamman pää vinossa, muttei se menoa haittaa. Lankana on Novitan 7-veljestä luonnonvalkoisena. Tulossa olisi Pappa ja ehkä muita hahmoja...
 Hyvin lähitulevaisuudessa on tyttärelleni tulossa toinen lapsi. Hänelle tein jo valmiiksi kantoliinasukat tällä ohjeella. Tyttärelläni on kantoreppu, jota he käyttävät ahkerasti ja nämä sukat ovat erinomaiset sillä lasta kannettaessa. Lankana on Novitan Nalle ja -jälleen- tiimalasikantapää.
 Tulevalle pienelle on valmiina myös neuletakki. Lankana on Lankamaailmasta ostettu Baby Merino, akryylilanka. Ohje on netistä löydetty - en muista sivua - ja takki tehdään ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Vaikeutena vielä syntymättömälle on epätieto vaatteen oikeasta koosta, tuleeko sopiva vai onko heti liian pieni.
Samaisesta langasta neuloin myös vaunupeiton odottamaan tulevaa.

 Edelleen tulevalle pienelle neuloin putkisukat joita voi käyttää sukkina tai tumppuina. Lankana on Baby Garn merinovillalanka. netistä löytynyttä ohjetta sovelsin hieman.
 Samasta langasta neuloin samaiselle tulevalle henkilölle puseron. Tämäkin on tehty ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Ohje on Drops Design-sivuilta. Oli mukava ja helppo työ tehdä. Puserosta tuli ohut, mutta villalanka on lämmittävää.
 Nämä Ruotsin väriset langat tein jo olemassa olevalle tyttärentyttärelleni Novitan Nalle lankojen jämistä. Ostimme hänelle tumppuja kaupasta ja tajusin, että voin tehdä niitä itse ja nämä ovat istuvammat kuin kaupan tumput.
 Lisäksi tein hänelle pipan ja tuubihuivin. Huivi oli hieman väljähkö, mutta ulkonäöllisesti aivan upea hänen kaulassaan. Pipa taas oli juuri sopiva eli pian jo pieni. Lankana käytin tyttäreltäni aikanaan lahjaksi saamaani jättilankakerän lankaa. Ohjeet ovat netistä poimittuja ja itse sovellettuja
Pojalleni virkkasin pöytäliinan vaalean lilasta virkkauslangasta. Ohjeen löysin vanhasta Diana virkkauslehdestä. Pingoitusalustana käytin lasten vanhoja pehmoalustoja, jotka löysin mökiltä. Hieman kuvatessa alustat sekoittavat liinan erottumista.
Tyttärentyttäreni on kova "laittamaan ruokaa" äitinsä kanssa, joten tein hänelle omia ruokia, joita voi valmistaa. Tässä paistettu kananmuna meidän pienellä paistinpannulla.
Virkattu banaani. Pienempi koukku olisi ollut parempi.
Tässä virkkaamassani korissa vihanneksia, lihapullia ja keksejä.
Keksit lähempää.

Kananmunia, joissa sisällä pääsiäismunan muovikotelo.
Ohjeet näihin ruokiin löysin netin syövereistä.

Mieheni teki tytölle pienen hellan, jolla hän voi tehdä ruokiaan. Näitä ruokiakin pitäisi tehdä lisää, kun vaan aika riittäisi kaikkeen todo-listan töihin.

Tällä hetkellä tekeillä ovat miehen tyttärentyttärestä ristipistotaulu, jämälankasukkia mökille (ettei tarvitse etsiä aina samaa paria, kun tarvitsee sukkia - totesi mieheni), neulepusero tyttärentyttärelleni ja tietty tumppuja ja pipoja tarvitaan jo kiireesti.





Yritän tehdä päivitystä hieman nopeampaan tahtiin jatkossa.




maanantai 19. kesäkuuta 2017

Jopas taas kesti...

...tämä päivityksen tekeminen.
Tällä hetkellä olen lomalla, mutta lomailemme miehen kanssa pääsääntöisesti mökillä, joten en ole tietokoneen äärellä. Nyt tulimme kaupungissa käymään ja hyödynnän heti tilaisuutta.
Toukokuussa tein melkeinpä pelkkää iltavuoroa töissä ja silloin jää helposti kotona tietokoneella käymättä aamuisin.
Kaikista tekemistäni minulla ei ole kuvia, koska puhelimeni alkoi renkkaamaan ja ottamani kuvat hävisivät luurista. Tässä kuitenkin ne, jotka ovat tallella.

Tein tyttärentyttärelleni kaulurin Bommix Blend langasta. Hänellä oli viileän alkukesän aikan kaula paljaana haalarin kanssa ulkoillessa, joten ajattelin tehdä löysän kaulurin. Ohjeen löysin netistä täältä. Oli hyvä ja helppo ohje, voisin ensi talven varalle tehdä toisen kaulurin villalangasta.
Lasten lapaset tein Novitan Nalle-langasta. Näihin sovelsin netistä löytämiäni ohjeita. Nämä ovat isot tyttärentyttärelleni, joten luultavasti ne menevät miehen tyttärentyttärelle syksyllä käytettäviksi.
 Käsityöpiirini sai tilauksen tehdä joulukuuksi Kalevan kirkon joulukuuseen Suomen liput koristeeksi. Teemme ne virkkaamalla puuvillalangasta. Tarkoitus on tehdä 100 lippua ja kiinnittää ne toisiinsa virkatulla ketjulla. Tässä osa tekemiäni valmiina. Yhteensä lippuja olemme virkanneet jo noin 50 eli puolet on jo valmiina.
 Teemme käsityöpiirissä myös Körttipipoja ensi kesän seuroihin, jotka pidetään kotikirkkomme Kalevan kirkon ympäristössä. Näihin saamme langat ja meidän hommana on vain tekeminen ohjeen mukaan. Lankana on Pirkka villalanka. Musta on hämärällä hieman haastava tehdä, kun oikein silmukat tehdään kiertäen. Näitä olen tähän mennessä tehnyt viisi kappaletta.

Olen päällystänyt kolme tyynyä tyttärentyttärelleni istuintyynyiksi pieneen telttaansa. Hän tykkää tyynyistä kovasti. Virkkasin jämälangoista isoäidinneliötä, kulmasta kulmaan ruutuvirkkausta sekä ympyrävirkkausta. Laitan kuvat tyynyistä, kun muistan ottaa uudet hukkaan menneiden tilalle.



maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kevättä on jo ilmassa

Ihana kevään tuoksu jo ulkona. Melkein joka päivä paistaa aurinko ja sateisina päivinä mietin, että sade auttaa luontoa heräämään. Leskenlehtiä kukkii jo lämpimimmillä paikoilla ja kohta saamme nähdä silmut puissa. Kesä lähenee ja minun ensimmäinen lomaviikkoni 13 kuukauteen!
Sitä odotellessa olen taas hieman ahkeroinut.

Jälleen kerran tyttärentyttärelleni neuletakki. Lankana on akryylilanka, mutta vyöte on nyt jossain enkä sitä löydä. Sain kaiken lopun langan käytettyä, ehkä hieman olisi voinut olla sitä enemmän, että etukappaleet olisivat olleet samankokoisia. Eipä tuo ero käytössä haittaa eikä näy.
Ohje on Dropsin Little Jamboree -jakku. Oli helppo tehdä ja nätti malli, mutta hieman tylsä 2,5 koon puikoilla.
Tyttärentyttäreni käy muskarissa ja on kuulemma innostunut munamarakasseista. Muistin säilöneeni aiemmilta pääsiäisiltä suklaamunien sisuksia ja nyt laitoin kahteen sisään riisiä ja virkkasin päälliset. Näin sain tehtyä hänelle omat munamarakassit. Lankana marakasseissa on Blend Bamboo.
Korin virkkasin vanhasta trikookuteen jämästä, olen sen jostain saanut. Kori on juuri sopiva marakasseille ja tytön käteen sopiva. Oli mieluinen vieminen käydessäni heillä.
 Seuraavaan projektiin sainkin kulutettua lankojen loppuja. Neuloin edellisen postauksen ohjeella nukelle pipan sekä oman pääni mukaan neuletakin.
Takkiin tein saman kuvion kuin pipassakin on. Nappeja en laittanut, että tyttärentyttäreni voisi itsekin jossain vaiheessa pukea takin nukelle.
Takki on tehty helmasta helmaan ja sivusaumat pistelty kiinni. Taakse tein resoria, kun en ollut varma jääkö takki tälle meillä olevalle nukelle vai vienkö sen tyttärelläni olevalle nukelle. Sinnehän se sitten lopulta päätyi hieman yläkuvassa olevaa nukkea isommalle nukelle - ja hyvin sopi.
Nämä kaksi jämälangoista tehtyä "poikaa" menee kirkolleni vapputapahtumaan myyntipöytäämme. Toiselta puuttuu vielä hiukset ja molemmille tulee vielä kaulahuivit, muuten ovat jo valmiina.

Tässä näitä taas. Keskeneräisiä on jälleen, vaikka koko ajan jotakin teen. Suunnitelmia on vaikka kuinka paljon, kun vaan vapaa-aika riittäisi toteuttamaan niitä. Nyt palaan yhden projektin pariin, että ehdin illaksi töihin.