maanantai 27. elokuuta 2012

Tappava ase 2-4

Nyt sen tein, kokeilun virkata videonauhaa!
Hyvin onnistui. Koukkuna oli nro 7 ja kolme nauhaa Tappavaa asetta virkkasin. Sain aikaiseksi neliskanttisen maton
Tein pelkästään kiinteitä silmukoita ja virkkaus kesti perjantaista sunnuntaihin. Videonauha ei ollut vaikea virkata, mutta käsien ei auttanut hikoilla ollenkaan, muuten alkoi nauhan juoksevuus tökkiä.
Jalan alla videonauha on pehmeän tuntuinen, vaikka äkkiseltään kuvittelisi sen kovaksi.

Tarkoitus olisi, että matto tulisi parvekkeellemme, mutta siinä on tällä hetkellä pari pientä muttaa: parvekkeemme on niin iso, että tämän kokoinen matto kattaa lattiasta pienen osan. Toinen mutta on tuulen puhaltaminen parvekkeellamme, näin kevyt matto alkaa hyvin pian lentäväksi matoksi syystuulien mukana ;)
Kuvassa matto on vessan lattialla, mutta ilman liukuesteitä allaan, sitä ei voit siinä pitää. Matto luistaa kuin jäällä alta pois.

Tähän hätään en tee lisäosia mattoon, mutta kyllä varmasti talven aikana jatkoa tulee 101 Dalmantialaisesta sekä muista "ei enää katsottavista" leffoista. VHS:ä meillä vielä riittää.

2 kommenttia:

  1. Mullakin on jemmassa niin videokasettien kuin c-kasettien nauhoja samaista tarkoitusta varten. Laitoitko jotain muuta lankaa tms mukaan "vahvikkeeksi" vai onko nauha itsessään kestävää?

    Terv. Satunnainen vierailija ilman omaa blogia -SallaR-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei "Satunnainan matkailija"
      Kiitos kommentistasi.

      En laittanut mitään muuta kuin videonauhaa, kun ajattelin mattoa parvekkeelle. Se kestää säätä varmasti paremmin eikä jää märäksi sateen jäljiltä, kun siinä on vain videonauhaa. Mun mielestäni pelkkä videonauha on tarpeeksi vahvaa - ei mene kovin herkästi vetämällä poikki.

      Joissakin blogeissa olen nähnyt videonauhan mukana mattoihin tarkoitettua lankaa tai jotain muuta paksuhkoa lankaa, mutta mulla ei ollut mattolankaa ja nimenomaan ton mahdollisen kostumisen vuoksi en laittanut mitään paksua lankaa mukaan.

      Kokeile, mikä sulle itsellesi sopii parhaiten ja tee sen mukaan. Itse suunnittelin tekeväni useamman samanlaisen palasen videonauhoista ja yhdistäväni ne c-kasetin nauhalla toisiinsa. Näin tulisi mustien väliin hieman ruskeata ;)

      Mukavia hetkiä filmien parissa.
      Elisa

      Poista