maanantai 21. marraskuuta 2011

Valmiina kaksi KyJy:ä

Valmiina KyJy #1 Annis-huivi. Hieman oli haasteellista tehdä mustasta ohuesta langasta näin pimeinä iltoina, mutta kärsivällisyydellä sain valmista. Saas nähdä, kenelle tämä huivi menee käyttöön - saanko sen minä vai vaatiiko nuoriso osuutensa ;)
Huivi on laitettu pojan makuuhuoneen oven yläreunan ja karmin väliin, että saan huivin kuvattua edes jotenkin.

Toinen valmis KyJy on #10 joulukoristeet. Näistä suurin osa menee kortteihin. Joko yksinkertaiselle pahville kiinnitettynä tai avattavan kortin reiästä roikkumaan. Todennäköisesti teen näitä vielä lisää, mutta laitan niistä sitten uuden postauksen.
Irtolangat kuvassa ovat loppupäät, joista aioin laittaa reikiin roikkumaan tulevat tekeleet kiinni kortteihin.

2 kommenttia:

  1. Kivoja töitä olet taas saanut valmiiksi! Hauska idea korttiin itsetehty koriste. :) Mäkin olisin halunnut tosi paljon sinne messuille, mutta en päässyt. Varmaan kolmena vuonna ainakin olen jo aikonut mennä, mutta en vain ole päässyt. :( Nyt tämä kulkeminenkin on niin hankalaa, kun ei itse pääse oikein ajamaan. Eli saikulla edelleen ollaan. Ensi maanantaina on sitten poliklinikkakäynti, josko sitten saisi selville jo leikkausajankin. Ei käsi ole parantunut yhtään. Välillä pahempi, välillä vähän parempi. Yritin katsella bussiaikatauluja, josko olisin bussilla mennyt töihin ja tehnyt jotain kevyitä konehommia, mutta eihän täältä korvesta oikein pääse mihinkään. Joten se jäi. Keräsin viimein näkösältä käsityöt komeroon, kun ei pääse pitkään aikaan niitä vielä tekemään... :'( Toivottavasti paranet itsekin pian! On niin kurjaa sairastaa. Joko siellä tuli lunta? Täällä näyttäisi järven jää valkoiselta, mutta maassa asti ei ole. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis Annis, mustasta langasta on kyllä haastavaa neuloa, etenkin näin pimeänä vuodenaikana. Kauniita myös nuo koristeet! Hauskaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista