sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Vihdoin ja viimein päivitystä

Jopas on kestänyt taas kauan tämä päivityspuoli. Olin kuntoutuksessa tässä välillä ja sinä aikana ei jotenkin saanut aikaiseksi muuta kuin käsitöiden tekemistä - päivitys jäi väliin.

Päiväpeitto pojalle on ollut jo tovin valmiina, mutta en ole saanut aikaiseksi kuvattua sitä. Tässä nyt kuva peitosta oikeassa tehtävässään. Vielä, kun olisin tehnyt siitä niin leveän ettei sängynalus näkyisi, niin kaikki lattialla olevat "romut" saisi lykättyä sängyn ja peiton alle piiloon. Mutta hyvä näin, olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen.
Lankana käytin Novitan Nallea ja 7-veljestä kotona olevista langanjämistä.

Toinen valmistunut on huivi Kauneimmat käsityöt-lehden ohjeella SNY:ltäni saamasta Fortissima Socka-langasta. Huivista tuli erittäin ihana. Kuvassa huivi on osittain jo viritetty pingottautumaan parvekkeelle. Huivi on sen verran iso, ettei kuvaan mahtunut kuin puolet huivista. Huivin alareuna on tehty vaaleasta langasta alkuperäisen langan loputtua, mutta koska vaalean langan kerroksia on vain 5-6, ei värin vaihto haittaa mitään, päinvastoin.
Tietysti karvakorvamme halusi tulla parvekkeelle katselemaan ohiajavia autoja juuri silloin, kun otin kuvaa. Pakko oli saada pää tungettua pyykkitelineen ja kaiteen väliin.

4 kommenttia:

  1. Upea peitto ja huivikin, reilunkokoinen huivi on hyvä olla kevätiltoja varten. Kiva kun langalle löytyi käyttöä, valkoinen reuna raikastaa ilmettä kivasti. Ja tottahan blogikoirien täytyy tunkea itsensä kuviin, sehän on niiden tehtävä ;)
    Kevät on jo pitkällä ja kohta salaisuudet paljastuvat...
    SNY

    VastaaPoista
  2. Moi! Sain väsättyä itsellenikin blogin! Jee. :) Ei siellä vielä ihmeitä ole, mutta onhan tässä aikaa ennen elokuuta... Käy katsomassa, on siellä muutama kuvakin! :) T: Elina

    VastaaPoista
  3. Kaunis peitto ja huivi! Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  4. Minä täällä taas hei! Mainitsit kävijälaskurista sivuilleni. Yritin laittaa sen, mutta en onnistunut. Koodilaatikkoon ei pystynyt lisäämään mitään. En tiedä missä vika. Löysin myös kivan sivun, www.lankuri.net oletko tutustunut? Kannattaa käydä katsomassa! :)

    VastaaPoista