perjantai 11. kesäkuuta 2010

Bolero vihdoin valmiiksi

Vihdoinkin sain valmista aikaiseksi ja pääsin päivittämään blogiani.

Töissä on ollut aivan hirveä kesän aloitus ja joka päivä joutuu tekemään ylitöitä. Kesän ajaksi vähennettiin väkeä eli lomalaisten tilalle ei otettu sijaisia ja siksi me töissä olevat joudumme tekemään enemmän töitä. Ylityöt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus nykyään.
No, minä en enää jaksanut, joten kävin työpaikkalääkärin luona ja sain viikon hermolomaa. Nyt ehdin tekemään viikon aikana käsitöitäkin ja saan tehtyä itselleni mukavia asioita.
Toivottavasti sairaslomani aikana töissä tilanne muuttuu eikä joudu jatkuvasti uhraamaan kallista vapaa-aikaa työnantajalle.




Tässä kuitenkin se valmistunut työ. Novitan lehden ohjeen mukaan bolero. Lankana on aiemmin purkamani Novitan Rose Mohair. Pyysin poikaani ottamaan kuvan, kun bolero oli päälläni, mutta kuvasta tuli hieman hämärähkö. Siksi otin myös kuvan pelkästä bolerosta, vaikkei siitä oikeaa kuvaa saakaan. Harteilla bolero on ihanan lämmin.















Melkein unohtui; sain kiitosta poikani opettajalle tekemästäni kolmiohuivista sekä tyttäreni kummitädille virkkaamistani pikkuliinoista. Molemmat olivat tykänneet lahjoistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti