maanantai 5. huhtikuuta 2010

Uusi huivi valmistui


Tein Fifi-huivin Ullan neuleen ohjeella. Lankana käytin Coatsin Red Heart Denveriä. Lanka oli erittäin mieluisaa käsitellä, mutta telkkaria katsellessa meinasi langankierrot ja kavennukset mennä välillä sekaisin.
Tämän huivin ajattelin antaa kevätjuhlassa lahjaksi poikani erityisopettajalle. Hän on auttanut suuresti poikani koulun kanssa parin viime vuoden aikana. Vielä täytyy ensin mallata huivi muotoonsa.
'
Aiemmat tekemäni työt eli vaaleanpunaisen ponchon ja vaaleanpunaisen huivin vein ystävälleni ja hän oli niistä erittäin otetut. Varmasti olivat mieluisat pääsiäis"munat".

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Poncho

Hyvä ystäväni liittyi Novita klubiin ja minä sain lahjaksi kaksi kerää Flip Flop lankaa sekä sarjan värikkäitä virkkuukoukkuja. Langoista tein Novita lehden ohjeen mukaan ponchon.

Lanka oli erittäin miellyttävää virkata isolla virkkuukoukulla. Ajattelin ostaa sitä lisää ja tehdä itsellenikin ponchon. Jos siitä tekisi hieman pidemmän, voisi sitä pitää kesällä t-paidan päällä.
Kiva uusi tuttavuus tämä lanka.
Tämän ponchon ajattelin antaa toiselle ystävälleni aiemmin tekemäni huivin kanssa. Saas nähdä, mitä hän tykkää. Huivikin on edelleen odottamassa saajaansa, koska emme ole tavanneet mahatautini vuoksi.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Edelliset työt alkutekijöissään

Näin on elämä katoavaista. Tässä edellisen postatuksen neuleet purettuina keriksi. Mustasta takista jätin hihat odottamaan jatkokäsittelyä, josko näistä langoista puseron tekisi.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kaapista löytyneitä vanhoja tekeleitä

Huivitakki tai jotain sellaista. Tehty Novitan Rose Mohairista. Ihastuin aikanaan malliin Novitan lehdessä, mutta en ole kertaakaan huivia pitänyt. Nyt löysin sen kevätsiivouksessa kaapista ja mietin purkamista. Voisin käyttää langat johonkin käyttökelpoisempaan. Tälläinen neule ei ehkä ole minun näköiseni.
Olin kyllä ylpeä itsestäni neuleen valmistuttua.



Tämän Novitan Teddy langasta tehdyn takin tein itselleni jo aikoja sitten. Siinä on napit edessä ja palmikkokuvioita, joita ei tietenkään näy valokuvassa.
Mallissa takki oli tehty valkoisesta langasta ja kuviot näkyivät hyvin. Tätä olen pitänyt tänä talvena, kun pakkanen paukkui ulkona ja kylmä tunki sisään asti.
Nämäkin langat ajattelin uusiokäyttää johonkin muuhun. Turhaa näin suurta työtä joutavana kaapissa pitää.

Tämän seinävaatteen olen tehnyt vuonna -85 ollessani Englannissa Au-pairina. Ostin valmiin käsityöpaketin ja ohjeiden mukaan tein erilaisilla pistoilla kuvat. Minulla ei ollut kankaalle reunusta kiristämään sitä, siksi kangas on kiristynyt paikka paikoin. Tuohon aikaan en ollut tehnyt minkäänlaisia käsitöitä enkä kouluaikanakaan saanut mitään loppuun asti valmiiksi "rättikässyissä", siksi olin erittäin ylpeä tästä käsityöstä.

Lasteni synnyttyä pingotin tämän seinävaatteen pinnasängyn päätyyn.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Uusi huivi valmistui

Ystävättäreni tilasi minulta keväisen hartiahuivin. Hän valitsi langaksi Novitan Cottonin ja väriksi pinkin. Huivin takaosa on virkattuja ruutukuvioita ja etuosat neulottu uusimman Novita lehden huiviohjeen mukaan. Vielä en tiedä, mitä ystävättäreni tuumaa huivistaan.
Huivin reunat on sovellettu omasta päästäni, että sain reunoista siistit.













sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kahdet tossut

Sain hyvältä Ystävältäni käsityökirjan ja sen ohjeiden mukaan tein kahdet tossut. Tosin koot olivat minun käsialalleni liian isot, mutta pienellä tuunauksella tossuista saa käyttöön kelpaavat. Lankana käytin Novitan seiskaveikkaa keltaisiin ja jotain vanhaa sukkalankaa punertaviin. Ensin ajattelin antaa tossut eteenpäin, mutta niiden valmistuttua päätinkin pitää ne itselläni. Keltaisia tossuja olen käyttänyt yösukkina ja siihen tarkoitukseen ne löysyytensä vuoksi ovat hyvät.

Virkattu pöytäliina

Virkkasin Novitan vaalean violetista virkkauslangasta pöytäliinan. Kuvassa liina näyttää "hieman" omituiselta, mutta oikeasti se on nätti. Työ oli sellainen pienimuotoinen Iisakin kirkko, kun tein liinaa aina silloin tällöin eteenpäin. Mutta nyt se on valmis. Taidan pitää sen itselläni keittiön pöytää koristamassa - aina, kun pöytä on tyhjä tavaroista ja muruista.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Koiralle villapaita


Näillä pakkasilla koirammekin alkoi palelemaan ulkolenkeillä. Neuloin sille oman villapaidan lämmittämään.
Koiramme on rodultaan Kerrynterrieri ja siitä ei lähde karva, vaan se pitää trimmata. Sille ei myöskään ehdi kasvaa pitkää lämmittävää karvaa, koska se trimmataan karvan huopumisen estämiseksi. Näin ollen sillä on näille keleille liian ohut karvoitus.
Villapaidan tein jo viime talvena ilman valkoisia kohtia, jotka lisäsin tänä talvena. Lankana käytin vanhoja sukkalankoja.
Koira antaa pukea paidan päälleen hyvin, mutta pois ottaessa se aina ärisee vastalausetta - tuskin se silti haluaa pitää paitaa sisällä päällään.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Huivi sekä vaahteraliina


Taas valmistui uusi huivi. Nyt se on MINULLE. Ihanaa!

Mallina käytin uudessa Novita lehdessä ollutta mallia, jossa pudotetaan silmukoita ja huivista tulee "reikäinen". Lankana käytin varastoissani kauan ollutta Hollantilaista Lammyn Chenille lankaa. Oikein mukavan tuntuinen huivi tuli.

Naapurini oli tehnyt samalla mallilla itselleen huivin ja näytti sitä minulle. Siitä tuli halu tehdä samanlainen. Tosin halusin yksivärisen huivin ja koska varastossani on lankoja, valitsin sieltä langan.






Lainasin kirjastosta Kauneimmat käsityöt lehden ja sen ohjeella virkkasin vaahteranlehtiliinan - Olympialaisten kunniaksi ;)
Hieman tuli laskentavirhettä liinaan ja yksi, pisin lehti jäi puuttumaan. Lisäksi alhaalle tuleva lehden varsi puuttuu. Sitä en enää viitsinyt tehdä, kun lehti ei ollutkaan niin mieluinen kuin lehdessä olleen kuvan mukaan ajattelin.

torstai 4. helmikuuta 2010

Ontelolapaset ja villapaita

Tein onteloneuleella tassunjälkilapaset. Lankana köytin Novitan Woolia. Toinen puoli sininen ja toinen valkoinen. Hieman huomasin virheitä lapasten valmistuttua, mutta itselleni ne kelpaavat ja seuraavalla kerralla osaa tehdä virhekohdat oikein. Vielä en ole testannut lapasia tositoimissa eli ulkona, mutta uskoisin niiden olevan lämpimät.
Ohjeen lapasiin löysin Ullan neuleista.
Lisäsin lapasiin resorit, että ne pysyvät paremmin käsissä. Käytössä olen todennut lapasten olevan todella lämpimät - paitsi kovalla tuulella.


7-veikasta tein pojalleni villapaidan. Kuvioita ei suuremmin saanut olla, joten tein vain hihoihin palmikkoneuletta. Teinit eivät tunnut kovillakaan pakkasilla innostuvan villapaidoista, joten käyttö ei ole kovin mahtavaa ollut. Eivät ne nuoret tunnu ilman villapaitojakaan palelevan.
Taustalla näkyy hieman tyttäreni suosikkinäyttelijästä kuvia.